Saksalaiset punkkarikerjäläiset
Edellisenä päivänä mukiin tippui euro - tänään kahdeksan. Joulun alla tulot ovat suurimmat. |
Saksassa kaikki on vähän överimpää: housut ovat nahkaisia, viikset muhkeampia ja kerjäläiset – punkkareita.
Reilu parikymppinen Tsecke on kuin Mad Maxin kuvauksista karannut extra. Elämää nähnyt nahkatakki on päällystetty kantaaottavilla pinsseillä, kangasmerkeillä, ketjuilla ja niiteillä. Kädessään hän pitelee pahvimukia jossa olevia kolikoita hän kilistelee ohikulkijoille lisäalmujen toivossa. Suurin osa ihmisistä ei juurikaan kiinnitä häneen huomiota. Punkkarikerjäläiset ovat Saksassa tuttu näky.
Tsecken takana häärii mustiin pukeutunut Martin, joka juuri saapui paikalle. Käynnissä on työvuoron vaihdos. Martin asettuu päivystämään Freiburgilaisen sillan kupeeseen ja Tsecke siirtyy toisaalle. Pienestä kiireestä huolimatta kaksikolla ei ole mitään pikahaastatelua vastaan.
Oman elämän herra
– Kerjään rahaa sillä minulla ei ole töitä. Asuin ennen kadulla ja kerjäsin rahaa, sillä olin rutiköyhä. Nyt saan valtiolta rahaa, mutta ne menivät juomiseen, joten olen taas kerjäämässä, Tsecke selostaa lähes ylpeänä.
Kumpikin heistä on punkkareita. 70-luvun lopussa syntyneelle punk-kulttuurille on jalostunut useita ala-kulttuureita. Tsecke ja Martin edustavat crust-punkkareita. Crust on 80-luvulla anarcho- ja hardcore-punkista kehittynyt musiikkityyli. Sanoitukset ovat usein poliittisesti ja sosiaalisesti kantaaottavia. Saksassa punkilla on vankka jalansija.
Tällä hetkellä ystäviensä kanssa kommuunissa asuva Tsecke kertoo kulkeneensa aiemmin kulkurina ympäri Saksaa. Mieltymys matkustamiseen elää yhä. Hän kertoo boheemin elämäntavan olevan hänelle oikea valinta. Vapaus omaan elämään on mieleen.
Uhkaavasta ulkonäöstään huolimatta nämä punkkarit olivat erittäin mukavia. |
Kaksikon mukaan siitä punkkariudessa on pitkälti kyse. Pimeää työtä baarin siivoojana tekevän Martinin mukaan punk-kulttuuri on yhteiskuntaa ja vallitsevia normeja vastaan sotivaa.
Punkkarit haluavat olla itsenäisiä oman elämänsä herroja.
– Yksi punk-skenen ihanteista on olla omavarainen. En tarkoita ainoastaan hihamerkkien valmistamista vaan myös esimerkiksi oman lehden painamista itse.
Voi miettiä onko elämistukien nostaminen valtiolta sitten omavaraista. Miehet valistavat ettei suinkaan kaikki punkkarit kerjää rahaa kadulla. Monet ovat töissä ihmisläheisissä viroissa sairaaloissa ja päiväkodeissa.
– Punkkarit ovat usein poliittisesti vasemmalla. Punk on antirasistista, -homofobista ja -autoritääristä, Tsecke luettelee.
Tsecken hihanauhassa lukee sieg heilin sijaan irvailevasti fieg heil – vapaasti käännettynä fuck heil. |
Provosoimalla erottuu joukosta
Toisaalta jotkut heistä vihaavat ihmisyyttä. Viha ja erottumisen halu näkyvät osittain provoisoivassa olemuksessa ja etenkin pukeutumisessa.
– Punk-rockiin kuuluu olennaisesti ihmisten provosoiminen. Emme halua olla niinkuin muut ja haluamme myös näyttää sen, Martin kertoo auliisti.
Suunnitelma näyttää toimivan. Vaikka jotkut pitävätkin pelottavan näköisiä punkkareita huligaaneina ja alkoholisteina, on useimpien käsitys koko skenestä lähes olematon. Niin Tsecken ja Martinin mielestä on myös hyvä.
– Yksi lempiartisteistani laulaa sen olevan toivottavaa, etteivät kaikki tiedä mitä punk-rockin maskin takana on. Muuten kaikki haluaisivat olla punk-rock, Tsecke filosofoi.
Martin kuuntelee vieressä tarkkaavaisesti ja nyökkää.
– Se on tärkeää. Jos jokainen tietäisi mitä punk-rock on, punk kuolisi. Punk on kaikkea sopeuttamista vastaan.
Viimeisenä kysymyksenä pyydän tiivistämään punkin filosofian pähkinänkuoreen.
– Jokaisen pitää mennä itse ottamaan selvää. Suosittelen menemään konsertteihin, vaihtoehtotapahtumiin ja kaduille. Ei pidä uskoa mitään tv-ohjelmaa, lehteä, minua tai tätä blogia.
Ja – Fuck you!
1 kommenttia:
Minut provosoitiin juuri tuntemaan voimakasta myötähäpeää. voihan punk!
Lähetä kommentti