Hardstylea lasten kutsuilla, litroittain olutta, Leevi and the Leavingsiä jakkaralla seisten, miesten välistä veljeyttä. Siitä on kunnon bileet tehty.
Päiväuneni cantholaisessa hostellihuoneessani katkesivat kadulta kantautuvaan konemusiikkiin. Selkeästi erottuvat bassokuviot ja diskanttiäänet viittasivat johonkin lähellä olevaan yökerhoon, mutta tietääkseni lähimailla ei pitänyt olla klubeja, eivätkä nekään avaa oviaan vielä niin varhain alkuillasta.
Uteliaisuuteni heräsi, solmin kengät jalkaan ja lähdin kohti voimistuvaa ääntä, joka vaikutti tulevan jo aivan läheltä seuraavan kulman takaa. Hämmästyksekseni en nähnyt reivejä tai muuta vastaavaa, vaan ryhmän noin kymmenvuotiaita vietnamilaisia lapsia syömässä kakkua hardstylen tahtiin.
Syntetisoitu miesvokalisti lauloi:
Kysely lähellä istuvalta vanhemmalta paljasti kyseessä olevan erään lapsen yksitoistavuotis-syntymäpäivät.
Täysin hassusta näystä huvittuneena palasin takaisin huoneeseeni. Vielä siinä vaiheessa en tiennyt että myöhemmin laulaisin huuruista Pohjois-Karjala-coveriani hurraaville vietnamilaisille samoissa juhlissa.
Olin matkustamassa eteenpäin parin päivän kuluttua, joten kävin kaupungilla hoitamassa bussilippuvarauksia. Paluumatkalla ostin iltapalaa – pari leipää ja hedelmän. Ajattelin viettää rauhallisen koti-illan kirjan parissa ja sitten vetäytyä nukkumaan aikaisen puolikuuden herätyksen takia.
Can Tho ei ole kovin vilkas kaupunki ja pimeillä satamakaupungin kujilla kävellessäni pystyin nauttimaan seesteisestä rauhallisuudesta. Tunnelma muuttui kun pääsin hostellilleni johtavalle kadulle. Musiikki oli yhä päällä, mutta tällä kertaa en kuullut konemusiikin tamppaavaa bassoa, vaan sekavampaa, eksoottista iskelmää ja iloista karaokelaulua. Kuin suomalaisessa lähiöbaarissa.
Lapset olivat menneet nukkumaan, tai ainakin häädetty pois maisemista. Vanhemmat olivat nimittäin vallanneet pienet muovituolit ja -pöydät. Kakku oli vaihtunut kippoihin mereneläviä, hedelmiä ja muita suolapaloja vastapainoksi korkealle tornille olutkoreja, joiden sisältöä juhlijat huomattavalla nopeudella joivat. Röökiä polttava synasoittaja hakkasi tahtia taustanauhan päälle, mikrofoni kiersi väkijoukossa ja jokainen lauloi vuorollaan samalla kun kaikki tanssivat kuin viimeistä päivää. En tunne vietnamilaisia iskelmiä tarpeeksi hyvin voidakseni sanoa olivatko kappaleet tunnettujakin, vai vain päästä keksittyjä biisejä. Siihen viittasi se ettei minkäänlaisia lyriikoita ollut näkyvillä missään.
Hyvästä menosta vaikuttuneena kuvasin pienellä pokkarikamerallani juhlia. Ihastukseni varmaan näkyi, koska hyvin nopeasti eräs juhlijoista tuli luokseni, ojensi minulle pullon kylmää Saigonia, viittoi minua viemään leipäni ja hedelmäni huoneeseeni ja palaamaan mitä pikimmiten takaisin juhliin. Oli hienoa kuinka luonnollista oli että turisti kutsutaan mukaan illanviettoon. Vieranvaraisuuteen kuului myös all-you-can-drink-oluttarjoilu, väkivalloin ja varoittamatta suuhun tungetut greipin palaset, Sundqvistin häpäisy ja vaan kaikinpuolin loistava karkelointi.
Iljettävät homot!
Näissä bileissä, eikä oikein muissakaan myöhemmin näkemissäni vastaavissa tapahtumissa, miehet ja naiset eivät juurikaan ottaneet kontaktia toisiinsa. Sen sijaan miehet tanssivat veljellisesti keskenään tavalla, joka länsimaissa olisi homoa. Välillä tapakulttuuri hämää. Itsekin tein orjallisesti piruetteja keski-ikäisen sedän tanssittaessa minua. En osaa olla vietävänä tanssiessa, enkä hirveästi muutenkaan nauttinut tilanteesta. Aasialainen läheisyys voi ajoittain ahdistaa, ja monet matkaajat ovatkin varmaan vastaavissa kunninanloukkauksissa ehtineet tempaista.
Mutta onhan avoimuus ehdottoman hienoa. Illan mittaan synttäreihin liittynyt saatanan vahva transseksuaali nosteli alumiinipöytiä hampaillaan ilmaan samalla kun useat miesten käsiparit kopeloivat hänen kireisiin naisten vaatteisiin puettua vartaloa. Jokainen sukupuoli piti sitä hauskana vitsailuna ja yhdessäolona. Minkäänlaista syrjintää ei todellakaan ollut ilmassa. Paljon voisi olla opittavaa.
Smokin' chronic, bangin hoes. Heat it up twenty four, straight party animal... Jos jätetään kuitenkin ne tietyt musiikkityypit niille tarkoitettuihin paikkoihin.
Paluu Helsinkiin ja arkeen ottaa koville ja ikävä lämpöön tuntuu. Kaikenlaista tuli nähtyä ja koettua: slummeja, aseita, huumeita, villejä tarinoita, prostituoituja. Juttua pitäisi tulla myöhemmin. Pitää kuitenkin hoitaa ensin pois alta vanhempia projekteja.
Edellä mainitut aiheet ylipäänsä ovat vielä sen verran laajoja kokonaisuuksia, ettei niistä voi kirjoittaa kieli poskessa. Jos suunnitelmat käyvät toteen, niin edessä saattaa olla kesän lopussa uusi tutkimusmatka mestoille.
Jotta puheille olisi kuitenkin edes jotain vastinetta, niin tässä tarina pienimuotoisesta prostituutiokenttätutkimuksesta.
Wat Phnom mainitaan Phnom Penhin matkaoppaissa yhtenä kaupungin oleellisimmista temppeleistä. Kiinnostava yksityiskohta on että sitä ympäröivä puisto on tukikohta prostituoiduille. Misha, guesthousessani pari kuukautta asunut kazakstanilainen kääntäjä oli oppinut khmerin alkeet. Päiväkävelyllään puistossa hän oli kuullut paikallisen miehen ja naisen neuvottelevan hinnoista. Nainen ehdotti yhtä dollaria, joka oli kuitenkin liikaa ääneen tuhahtavalle miehelle. Mies tinki hinnan kahteentuhanteen rieliin, puoleen dollariin, johon nainen nyökkäsi. Kyseessä oli kaupankäynti naisen palveluista. Kiinnostuin ja Misha lupasi viedä kaksi muuta guesthousen vierasta ja minut kierrokselle puistoon. Päällisin puolin USAn suurlähetystön vieressä sijaitseva puisto näytti aivan tavalliselta viheralueelta tavallisine ihmisineen, mutta uudella näkökulmalla palaset alkoivat loksahdella paikoilleen: yksinäisiä miehiä puistonpenkeillä ja naisia kahden, kolmen vahvuisissa iskuryhmissä. Yritimme olla mahdollisimman uskottavan näköisiä asiakkaita madellen hitaasti soratiellä ja tehden katsekontaktia naisten kanssa. Äänittimeni oli rintataskussa piilossa tallentaen mahdolliset kontaktit naisten kanssa.
Kuorittuja bambuja käytetään huonekalujen valmistamiseen.
Samath syntyi Kamputsean ja Vietnamin rajalla Kom Pong Ron kaupungissa. Hänen isä on liikemies ja äiti maanviljelijä. 21-vuotias Samath on nuorin kuudesta sisaruksesta. Lapsuus kului kahdeksan vuotiaasta saakka koulussa, kavereiden kanssa jalkapalloa pelaten ja perheen riisiviljelyksillä auttaessa.
Kuukausi sitten hän muutti yksin pääkaupunki Phnom Penhiin opiskelemaan kauppatieteitä. Hän asuu pienessä kerrostalohuoneistossa setänsä kanssa ilman omaa huonetta. Kuukauden kuluttua hän muuttaa munkkiserkkunsa avustuksella pagodiin.
Tyypillisenä arkipäivänä hän herää yhdeltätoista aamupäivällä, pukee päälleen koulupuvun: suorat housut ja valkoisen kauluspaidan ja pyöräilee yliopistolleen. Neljältä hän pyöräilee tunnin matkan takaisin setänsä asunnolle ja jatkaa opiskeluitaan kymmeneen asti, jolloin hän lähtee töihin läheiseen hostelliin.
Yövartijan tehtäviin kuuluu alueen valvomista ja bambupuun runkojen kuorimista veitsellä. Usein hän ottaa oppikirjansa mukaan, jotta ehtisi opiskella riittävästi. Vaikka työ viekin energiaa, on hänen pakko tehdä sitä voidakseen ostaa kirjoja ja ehkä jonain päivänä tietokoneen hänen viidenkymmenen dollarin kuukausopalkalla. Aamukuudelta hän palaa kotiinsa ja nukkuu viisi tuntia ennen kuin herää, ja lähtee opiskelemaan.
Viikonloppuisin hän ei opiskele kauppatieteitä ja silloin aikataulu on vapaampi. Hän pyöräilee pagodin puistoon lukemaan kirjoja – yrityksen johtamista ja englannin alkeita.
Tällä hetkellä Sam ath ei ole tyytyväinen elämäänsä, mutta tulevaisuuden tavoitteita hänellä on.
– Ennen en päässyt matkustamaan paljoa. Nyt kun muutin pois niin ikävöin perhettäni paljon. Oman perheen voisin perustaa kolmikymppisenä ja vanhempana haluan olla maailmankuulu liikemies.
Vähän tyypillisempää blogipostausta ilman mitään kummempaa teemaa. Perjantai-ilta kului Virgin Oilissa, jossa vietettiin Jontin uuden Yhden miehen kultti -albumin levyjulkkareita. Minulla oli kamera ja hiljattain ostamani salama mukana. Testailin uutta laitteistoa ja sain otettua joitain kuvia keikalta. Kuvat eivät ole kovinkaan ihmeellisiä, eikä niitä ole paljoa. Ne kuitenkin ikuistavat vuotta 2011 ja suomalaista rapskeneä, joten tännehän ne päätyvät. Lopussa muutama ajatus kappaleesta Sota on sairaus.
Lisää kuvateksti
Shaka esiintyi tuttuun tapaan Jontin kanssa.
Alla musiikkivideo uudelta albumilta aiemmin julkaistusta kappaleesta Sota on sairaus. Nimi kertoo jo paljon biisin teemasta.
Radio Helsingin toimittaja hymähti illan keikasta että jätkät menevät hokemaan itsestäänselvyyksiä.
Voi olla. Jontin maailmanparannuslyriikat kieltämättä kuulostavatkin utopistisilta itsestäänselvyyksiltä.
Kukapa ei olisi tietoinen Afrikan nälänhädästä. On kuitenkin eri asia tiedostaa jotakin, kuin oikeasti nähdä kuvia nälkiintyneistä ja omin silmin todistaa tietämys todeksi. Se iskee kovempaa. Opimme paljon uutta vaikka olemmekin tienneet saman jo aiemmin.
Välillä tarvitsemme muistuttajia kriittisestä ajattelusta, joka ei välttämättä mene yksyhteen olemassa olevien muottien kanssa. Jontin kaltainen katu-uskottava rap-artisti onnistuu siinä mielestäni oikein hyvin.
Se on tahdikkaampaa olla vaikka julkkis, kun disauttaa Pentagonin kuolonkulttii. Jos rikkoo vihapuhelakei joutuu seulaan. Se on kato lietsomista kun puhuu jutut naulan kantaan.
Hajota, hallitse, jälleen rakenna. Esoteerinen motto, järjestys kaaokses.
Rauhan tila sisuksissa - sitä mä kultivoin. Maailmaa ei voi muuttaa mut itsensä voi. Ja siinähän se muuttuu samalla. Kaikki samaa punast verta auringon alla.
Viikonloppuisin helsinkiläisnuoret miehittävät kaupungin puistot ja aukiot. Käpylän Taivaskallioilla ilta ei ole aivan tavanomainen. Kännykkäkaiuttimien särisivien äänien sijaan kallion laen täyttää yhdestä sodanaikaisesta bunkkerista pauhaava konemusiikki. Yritän saada käsityksen mistä reiveissä on kyse. Onko termi edes käyttökelpoinen?
Techno Picnicin Facebook-sivuilla puhutaan reiveistä. Järjestäjät Mike D ja John Hiddenblade kertovat kyseessä olevan melko uusi tapahtuma.
- Klubit ovat tylsiä, haluamme nauttia musiikista ulkona. Otettiin vehkeet messiin ja tultiin soittamaan ihmisille taattua laatua ja priimaa, ei sattumaa, Mike D selventää.
Mike D valkoisessa t-paidassa tervehtii ystäväänsä. Vasemmalla John Hiddenblade.
- Olemme aiemminkin soittaneet musiikkia ulkona, mutta tämä on virallisesti ensimmäinen sarjassaan, John Hiddenblade laskee.
Seitsemältä illalla ihmiset kerääntyvät paikalle. Muutamaa bunkkerin päällä toikkaroivaa humalaista ja käsiään flegmaattisesti ympärillään heiluttelevaa Mikkoa lukuunottamatta kukaan ei vielä tanssi.
Alkuillasta nuoret nauttivat kesän lämmöstä.
- Mul on hasaa ja muuta, jos haluut ostaa ni tuu sanoo, piippua kaulassaan roikottava nuori mies supattaa korvaani.
Epäselvän keskustelun jälkeen hän tarkentaa katseensa muualle ja vaeltaa poispäin autaasti hymyillen.
Vastaavia tapauksia en illan aikana kohtaa. Yleisö ei sijoitu mihinkään tiettyyn kategoriaan. Ei reivikansaa, ei hipstereitä. Suurin osa illanviettäjistä ovat parinkympin molemmin puolin osuvia tavallisia suomalaisnuoria.
Olut saa liikettä niveliin.
Laki ei suvaitse reivejä
Perinteisesti suomalaisen tanssihalukkuus on suoraan verrannollinen juodun alkoholin määrään. Aurinko laskeutuu ilmatorjuntabunkkereiden taakse ja pullojenkeräystä varten viritetty jätesäkki täyttyy. DJ-pöydän edusta kansoittuu.
Tanssi on aluksi nurkkakuntaista, mutta se vapautuu illan myötä. Mike D kertoo Techno Picnicin kestävän kunnon reivien tavoin iltaviidestä aamuviiteen. Jos poliisi ei keskeytä juhlia.
Laitteistoa
- Järjestettyjen bileiden raja on häilyvä. Hakemus voidaan hylätä helposti. Suomen desibelilait ovat köykäiset. Ennen iltakymmentä ulkotilassa saa soittaa viidenkymmenen desibelin volyymillä. Pelkästään aggregaattimme tuottaa yhdeksänkymmentä desibeliä.
- Mielestäni tämänkaltaiset tapahtumat tulisi laillistaa. Mielestäni tässä ei ole mitään pahaa kunhan kaikki hoidetaan asiallisesti. Enemmän tästä on hyötyä kuin haittaa, John Hiddenblade huokaa.
Mike D DJ:nä
Varttia vaille kymmenen poliisipartio lipuu juhlapaikan läpi. Paku tekee uukkarin kallion päässä ja kaartaa takaisin. Yhtäkään juomaa ei kaadeta maahan ja bileet saavat toistaiseksi jatkua. Leppoisa poliisi aukirullatusta ikkunasta kehoittaa kysymään tarkempia yksityiskohtia viranomaisten suhtautumisesta Techno Picnicin kaltaisista juhlista päivystävältä komisariolta, mutta vihjaa tapahtuman käyvän päinsä kunhan järjestyshäiriöitä ei tapahdu.
Olen hämmentynyt. Eikö stereotypisissä reiveissä kaikkien kuuluisi tanssia piripäissään metsän siimeksessä tai varastohallissa ja pelätä poliisin karhuryhmän yllätysratsiaa, eikä hengailla julkisella paikalla ystävällisen poliisin seuratessa sivusta? Minkälaista reiveissä oikeasti pitäisi olla?
- Laput kuuluvat reiveihin kuten lippalakit hip hoppiin
Wikipedia määrittää ravet seuraavasti: Rave (joskus ravebileet, teknobileet tai reivit) on nimitys koko yön kestäville musiikkitapahtumille, joissa DJ ja live-esiintyjät soittavat elektronista tanssimusiikkia tanssivalle yleisölle.
Minä en ole aktiivinen ravemies, enkä tiedä minkälaista ”oikeissa teknobileissä” kuuluisi olla. Laitan internetin keskustelupalstalle kyselyn reivikulttuurin todellisesta luonteesta. Yksi vastauksista määrittelee reivit seuraavasti:
>epävirallinen (lue: laiton)
>sisäpiiri ja heidän mukanaan tulevat uusiystävät
>huumeita käyttää 30-80% riippuen tapahtumasta
>kestää koko yön ellei keskeytetä
>facebook-kutsuissa EI paljasteta tarkkaa paikkaa
Toinen vastaaja täsmentää ettei reiveissä istuskella olutta hörppien.
Kaikki tanssii reiveissä, siis ihan kaikki – nekin jotka eivät osaa. Tanssiminen on monelle päätarkoitus ja jollei osaa niinkään tanssia niin aina voi tamppailla, yleensä kaikki liikkuvat kumminkin aktiivisesti. Kalja ei muuten kovin yleinen nähtävyys reiveissä ole koska se korvataan jollain muulla. Itse ainakin tykkään tamppailla avojaloin jos vaan mahdollista niin vituttaa osua lasinsirpaleisiin.
Keskustelijoista osa kertoo huumeiden käytön olevan tavallista reiveissä.
Laput kuuluvat reiveihin kuten lippalakit hip hoppiin.
Toinen kirjoittaja jatkaa.
Tapahtumissa yleisimmät huumeet varmasti ovat psykedeeliset huumeet jotka ”laajentavat tajuntaa” ja joitain piripäitäkin siellä aina näkyy ettei virta lopu kesken. Tietenkin voi olla reivit ilman huumeita mutta jos kuuntelet esim psytrancea niin tajuat että selvinpäin se loppuunsa on aika yksitoikkoista musiikkia mutta aineissa sitäkin parempaa.
Salaperäinen yhteydenotto
Aloittamani keskustelu kerää vastauksia. Alakulttuuri saa kovin arveluttavia ja mystisiä piirteitä. Ennakkoluuloni happopäistä lautasen kokoisine pupilleineen vahvistuvat. Yhteen vastaukseen on sisällytetty salattu sähköpostiosoite ja viesti jonka mukaan ottamalla yhteyttä saisin lisäinfoa aiheesta. Kirjoitan osoitteeseen ja saan pian vastauksen inboxiini.
Juu, elikkäs kerrataan tässä vähän etikettiä:
Ei nimiä, ei tarkkoja aikoja tai paikkoja minkäänlaiseen mediaan.
Onko sinulla mahdollisuus olla Helsingissä 3.9.?
Voisin ohjata sinut erääseen tapahtumaan, jossa voit yrittää päästä
"sisäpiireihin".
Saan tarkan osoitteen minulle entuudestaan tuntemattomaan Itä-Helsinkiläiseen ravintolaan. Uteliaana matkustan metrolla määränpäähän ja maksan narikkamaksun tavallisen lähiöpubin näköiseen paikkaan. Minulle selviää tämän iltaisen tapahtuman olevan lähinnä infotilaisuus tulevista bileistä ja samalla myös yhden harrastajan syntymäpäivät.
Savukone luo tunnelmaa Itä-Helsinkiläisessä baarissa.
Erotuksena tavalliseen viikonloppuiltaan kaiuttimista soi suomi-iskelmän sijaan konemusiikki ja baarin pieni tanssilattia on koristeltu uv-valossa hohtavilla psykedeelisillä koristeilla. On erikoinen näky katsoa ahavoituneita kanta-asiakkaita tuoppinsa ääressä tällaisessa ympäristössä. Kantisten lisäksi siellä täällä pyörii hindu-teemaisiin vaatteisiin pukeutuneita nuoria. Eräs heistä suostuu jututettavaksi kunhan saa soitettua psytrance settinsä pois alta.
Tämän päivän reivit ovat psykebileet
Nebula Meltdown on tehnyt musiikkia ja soittanut keikoilla aktiivisesti 2000-luvun alusta lähtien. Hän tietää konemusiikin ympärillä pyörivästä alakulttuurista. Hän kertoo reivien saaneen alkunsa 80-luvun lopun halli- ja varastobileistä. Näissä vaihtoehtobileissä soi acid house, jonka nimitykseen ja äänimaailmaan liittyy Roland TB-303 -bassosyntetisaattorin ”väärinkäyttö”. Bassolinjojen syntetisoimisen sijaan laitetta käytettiin itsenäisenä instrumenttina. Phuturen kaltaiset uranuurtajat soittivat monotonista konemusiikkia läpi yön. Tuolloin sai alkunsa lisäksi PLUR – Peace, Love, Unity, Respect – joka on ohjenuora monille alan harrastajille. Ajan myötä reivikulttuuri kehittyi.
- Wikipedian määritelmä on ihan hyvä, mutta kulttuuri on kehittynyt sittemmin moneen suuntaan. Sama meininki jatkuu mutta eri musalla. Elektronisessa musiikissa on useita alalajeja. Jokaisella skenellä on omat piirteensä esimerkiksi pukeutumisen suhteen. Reivit on nykypäivänä vähän vitsinomainen nimitys konemusiikkibileille. Yleensä termiä käyttävät tahot, jotka eivät aiheesta sen kummemin tiedä.
Nebula Meltdownin mukaan nyt, noin kaksikymmentä vuotta reivikulttuurin syntymän jälkeen, samassa pinnan alla kuplivassa lokerossa on psykebileet. Psykebileissä soi psytrancen lisäksi esimerkiksi psybientin, ambientin, downtempon ja chill-outin kaltaiset kryptiset musiikkityylit. Bileet kestävät paikasta riippuen klubilla aamuneljään, metsä- ja mökkibileissä läpi yön ja festareilla peräti koko viikonlopun. Tapahtumissa ruokitaan kuulon lisäksi näköaistia. Tyypillisiä ovat erilaiset valot ja laserit, savut ja uv-valossa loistavat kankaat ja lankataideteokset.
- Tapahtumissa yhdistyy äänen, kuvan ja valon harmoninen yhteiselo, minkä tarkoituksena on tuottaa kaikille aisteille kokemuksia ja siten luoda paikallaolijoille mahdollisimman miellyttävä ympäristö viettää aikaa.
Maine tahriintuu ennakkoluuloista
Mieleen palaa välttämättä nettikeskustelu huumeiden käytöstä. Voisi kuvitella mieltälaajentavien aineiden käytön olevan yleistä dopingmielessä. Puheet konemusiikin kuuntelijoiden huumekarkeloista (joissa ehkä myös palvotaan Saatanaa kissojen polttamisen ohessa) ovat varmaan totta.
Tässä kohtaa monet harrastajat närkästyvät. Nebula Meltdown kertoo juhlissa soivan musiikin muistuttavan tahtia hakkaavalla bassorummullaan ja hypnoottisilla bassolinjoilla shamaanin rumpua. DJ:n tai artistin virka on muinaisten kylän parantajien asemaa vastaava – johdattaa yleisö musiikin avulla transsiin ja omiin ajatuksiin. Ensimmäisten kuuntelukertojen ”kulttuurishokin” jälkeen kuulija löytää musiikista monia yksityiskohtia ja punaisen langan, jonka mukaan kappale kehittyy. Nebula Meltdownin mukaan psytrance-musiikkiin uppoutumisella itsessään on terapeuttisia vaikutuksia samoin kuten juoksulenkeillä käymisellä tai pienoismallien kokoamisella on.
- Se auttaa kuuntelijaa keskittymään itseensä ja kuuntelemaan omia ajatuksia. Psyken kuunteluun ei tarvita huumeita, vain hieman tervettä uteliasuutta ja joskus kärsivällisyyttä.
Hänen mukaan yleinen huumeiden ja psykekulttuurin yhdistäminen on valitettavaa. On muistettava netin olevan täynnä ihmisten omia henkilökohtaisia kokemuksia kulttuurista joiden mukaan ei pitäisi tehdä yleistyksiä.
- Sen tiedän että psykebileissä ja -festareilla viihtyy paljon fiksua ja korkeasti koulutettua porukkaa, joista useat tykkäävät juhlia ihan selvin päin ilman minkäänlaisia päihteitä. Alkoholiakin olisi saatavilla ja baarissa istuminen mahdollista. Suurin osa tulee paikalle musiikin takia ja haluavat itselleen hyvän olon tanssimalla.
Kulttuurin valtavirtautumisesta
Nebula Meltdown näkee Taivaskallion Techno Picnicin olevan tapahtuma, jonne järjestäjät ovat roudanneet laitteet paikkaan x ja halunneet pitää kaveriporukalla hauskaa. Alueelle on helppo päästä ja Facebook-kutsun ja puskaradion avulla nuoria on kerääntynyt paikalle. Todellisten ”reivien” kanssa Taivaskallion tapahtumalla ei vaikuta olevan juuri mitään tekemistä.
Minä miellän reivit ja psykebileet hieman salamyhkäisiksi tapahtumiksi joiden yhteen määritelmään kuuluu hipsterhenkisesti se, ettei se ole valtavirtaa. Mielikuvaa vahvistaa kuulemani puheet vanhojen konkareiden järkkäämistä pienten budjettien mökkibileistä, joista tiedotetaan tuskin lainkaan, fiiliksen tärkeyden korostaminen ja kaupungin yökerhojen rahastusmeiningin arvosteleminen. Ilmeisesti näin ei kuitenkaan ole vaan kyse on nähtävästi omasta tietämättömyydestäni. Nebula Meltdownin mukaan valtavirta ja psykekulttuuri pikemminkin täydentävät toisiaan. Hieman paradoksaalisesti valtavirran avulla psykekulttuuri tarjoaa yhä useammalle vaihtoehdon valtavirralle.
- Psykekulttuuri on saatavilla kaikille jotka siihen haluavat tutustua, mutta yleinen tietämys on vielä pientä sillä kulttuurista ei tiedoteta missään valtavirran tiedotusvälineissä. Kiinnostuneet kyllä osaavat löytää tietoa. Ihmiset löytävät psykekulttuurin usein isompien klubitapahtumien kautta, joissa voi soida samoissa bileissä useita eri musiikkityylejä saaden laajempaa kuulijakuntaa paikalle. Tunnetumpien ulkomaalaistähtien keikkojen kautta voi tutustua kulttuurista enemmän tietäviin ihmisiin.
Suosion kasvu näkyy festareilla
Nykyään reivien tiedotus ei käy ainoastaan suusta suuhun vaan Facebook ja internet ylipäänsä mahdollistaa laajan verkostoitumisen kansallisten rajojen ulkopuolelle. Nebula Meltdown kertoo suomalaisen psy-kulttuurin olevan toistaiseksi lapsenkengissä. Ei kauaa. Kaikki reivit tai psykebileet eivät ole pienten ryhmien mökki- tai metsäjuhlia sillä kentälle on astunut myös isoja tekijöitä. Suomessa tunnettuja tapahtumia ovat Konemetsä vuosina 2004 - 2009 (Parhaimpina vuosina an 3000 – 3500 maksanutta kävijää), Existence Festival (alle tuhat kävijää) ja Lawatanssit (noin 2000 kävijää), jossa on psytrancen ja psyrockin lisäksi kuultu suomiräppiä.
Muualla maailmalla järjestettävillä festareilla kävijöitä on kymmeniä tuhansia.
Väenpaljoutta Boom Festivaleilla Portugalissa
- Parina viime vuotena yleisön kiinnostus on räjähtänyt kulttuurin suhteen. 2000-luvun puoliväli oli hiljaista Suomessa, mutta sukupolven vaihdoksen ansiosta uudet 18 - 20 vuotiaat ovat löytäneet bailut. Lähestulkoon joka viikonloppu on kooltaan vaihtelevia bileitä. Kuulin huhua, että kesällä olisi ollut parhaimpana viikonloppuna yhdetoista bileet, Nebula Meltdown hämmästelee.
Hyväksi esimerkiksi suosion ja yleisen tietämyksen kasvusta hän nostaa Metsät 2011 -festarin, joissa kävi yön aikana noin kahdeksansataa konemusiikin ystävää. Aikaisempina vuosina samalla alueella järjestetyissä bileissä kävijöitä oli korkeintaan kolmesataa.
Suomessa on useita pitkäaikaisia konemusiikkitapahtumien järjestäjiä kuten Futuristics, People of the Butterflies, Säde, Entropy ja Illusions Productions, joiden tapahtumissa soitetaan konemusiikin genrejä laidasta laitaan.
Tämän illan teknobileitä nimi Techno Picnic kuvaa mielestäni hyvin. Ihmiset ovat tulleet nauttimaan oluen lisäksi konemusiikista kaveriporukalla. Eipä siinä. Musiikki soi ja kaikilla näyttää olevan hauskaa. Ehkä Techno Picnicin kaltaiset tapahtumat ovat merkki yleisen tietoisuuden kasvamisesta konemusiikkikulttuurin viidakon suhteen.
Ensimmäinen epävirallinen Techno Picnic järjestettiin kesäkuussa. Tämäniltainen Techno Picnic vol. 1 ei järjestäjien mukaan jää viimeiseksi. Suomen lyhyt kesä vaikuttaa järjestämiseen mutta ei lannista.
- Paikkaa ja aikaa on vaikea sanoa. Pari kertaa kuussa olisi tavoitteena. Talvella näitä ei voi järjestää samalla tavalla. Mahdollisesti vuokraamme sisätiloja tapahtuman jatkoa varten talvella. Ideaa ei missään nimessä kuopata.
Katupartion perustamisen taustalla oli halu tutkia helsinkiläisten turvallisuudentuntoja. Oleellisinta ei ole kysymys miten suhtaudutaan vaan miksi suhtaudutaan miten suhtaudutaan.
Katupartiojuliste sai alkunsa kaveriporukan jutuskelussa liittyen Käpylän asuntomurtoihin. Innostuin ystäväni tokaisusta: ”Tänne pitäis perustaa joku suojeluskunta”. Värväysjulisteen provosoivuus ja rivienvälisen kantaaottavuuden mahdollisuudet kutkuttivat. Kirjoitin seuraavana aamuna kieliposkessa laaditun uhmakkaan ilmoituksen revittävine yhteystietolappuineen. Syötti oli valmis öisen teippausoperaation jälkeen.
Kaksi päivää myöhemmin Katupartion sähköpostiin saapui ensimmäinen yhteydenotto. Radio Helsingin toimittaja pyysi haastattelua seuraavan tiistain Aamu Helsingissä -ohjelmaan. Hykertelin itsekseni ajatukselle haastattelusta, jossa olisin provosoinut lisää puheilla sotilaallisista toimintastrategioista, maastoasuisista tähystäjistä ja radiopuhelinkommunikoinnista. Valitettavasti haastattelu kariutui ja sitä siirrettiin eteenpäin.
Päivää myöhemmin Helsingin Sanomien toimittaja jätti soittopyynnön Katupartioon liittyvästä haastattelusta. Ennen kuin ehdin vastata pyyntöön juttu kirjoitettiinkin kaikessa hiljaisuudessa loppuun.
Katupartion tukijoukon jäsen valmistelee julistetta teippauskuntoon.
Luin sanomalehteä tiistaiaamuna. Läikytin kahvia paperille nähdessäni aiemmin teippaamani julisteen lähes 400 000 levikkisen Helsingin Sanomien kotimaa-sivulla. Ymmärsin että syöttiin todella oltiin napattu. Artikkelissa käpyläläiset, poliisi ja Espoon perusturvajohtaja keskustelivat katupartioiden tarpeellisuudesta. Näkemykset olivat risteäviä. Toiminta nähtiin liioiteltuna Amerikan meininkinä, ja toisaalta tulevaisuuden mahdollisuutena Käpylän ulkopuolellakin.
Yksi noin tusinasta julisteesta.
Katupartiotempauksen perimmäinen tarkoitus ei ollut järjestää minun tai ystävieni johdolla ”astaloihin varustautuneita” kodinturvajoukkoja Käpylän kaduille. Tutkivan journalismin hengessä olin kiinnostunut tutkimaan helsinkiläisten ja median reaktioita ideaan kansalaispohjaisesta lainvalvonnasta. Näkisivätkö helsinkiläiset sen toimivana ratkaisuna? Provosoituisivatko he pitäen toimintaa täysin kahelina? Minkälaisen vastaanoton julisteen kirjoitusasusta välittynyt militarismi saisi ja mitä siihen suhtautuminen merkitsisi? Miten media nappaisi kiinni tekaistuun kansalaisryhmään? Toimisiko se keskustelufoorumina kansalaisten ja päättäjien välillä?
Oslon ja Utøyan saaren hirmuteot ehkä vaikuttivat Katupartion pääsemiseen julkisuuteen ja siitä virinneeseen keskusteluun. Olen pahoillani jos loukkasin veritöiden ja Katupartion välillä yhteyden nähneiden tunteita. Julisteiden teippaaminen tapahtui ennen Norjan iskuja.
Lehdestä keskustelu siirtyi internetin keskustelupalstoille ja lehtien kommenttiosastoille.
Monet ihmiset suhtautuivat positiivisesti Katupartioon. Joillekin ihmisille se oli suorastaan pelastus värväysjulisteen kyseenalaisesta sävystä huolimatta.
Omakaupunki.hs.fi -palstalla nimimerkki Veronmaksajatar Xy kommentoi komisario Jarmo Ojalaa:
””En tiedä, kuuluuko tällainen toiminta vielä suomalaiseen yhteiskuntaan", ...kun viranomaisilta ei saa tarpeeksi tukea/apua on otettava lusikka kauniiseen käteen.”
Nimimerkki Lopen kyllästynyt täti jatkoi:
”Oma apu paras apu. Poliisi ei valitettavasti ehdi puuttumaan häiriökäyttäytymiseen jota varsinkin kesäiltaisiin ja öisin esiintyy ihan uskomattoman paljon merellisissä kaupunginosissa. Tehdään tarpeet talojen seiniin, puistoihin, ja uimarannalle. Sitten rikotaan pullot ja bussipysäkit ja spreijataan talojen seinät ja sähkökaapit. Milloinkaan en ole alueella poliisia illalla nähnyt tilannetta rauhoittamassa. Päivisin toki pörrätään kun on kiva käydä kaffella ja jätskillä. Alueen asukkaat olisivat yhdessä palkanneet vartiointiliikeen rauhoittamaan tilannetta edes läsnäolollaan, mutta poliisi ja kaupunki esti tämä vedoten siihen, että poliisi hoitaa ja kuuluu heille. No ei vaan hoida! aivan turha soitella hätäkeskukseen. Apua ei saa.”
”Poliiseita vain vähennetään kokoajan - onko meidän kansalaisten nyt alettava tehdä heidän työnsä kouluttamattomina ja palkattomina?”
-Turvattomuus vain lisääntyy
”Vuosisatainen idylli? Nämä ihmiset ilmeisesti asuvat jonkin toisen ulottuvuuden Käpylässä kuin missä itse olen asunut kohta 15 vuotta. Olisi asuntomurtotarinaa oman talon ja naapureiden osalta kerrottavana eikä valitettavasti aivan väkivallattomia tapauksia kaikilta osin. Automurrot yms. pihalla olevan omaisuuden varkaudet tai varkauden yritykset eivät nekään tässä idyllissä aivan tavattomia ole. Muistanpa myös kadulla tuleen sytytetyn auton muutaman vuoden takaa.”
-Tervetuloa katupartio
”Poliisin reaktioaika hesassa on hälytyksiin vartista yli tuntiin, jos tulevat paikalle ollenkaan. Katupartiot ihan hyvä idea, ne voivat puuttua rikoksiin heti ja ottaa rikollisen kiinni kun odotellaan että sammal kasvaa ja poliisi vaivautuu hakemaan. Ja toisaalta jaksa edes huolestua ylilyönneistä, tuskin hirveästi haittaa olisi edes huhuista, että rötöstelystä on mahdollista joutua ylilyövän katupartion kynsiin, eihän oikeasti tarvitsisi ylilyöntejä edes tehdä, vain pitää huhu yllä niiden mahdollisuudesta.”
- Afk
”Mielestäni aivan loistava idea, nyt olisi hyvä totuttaa tämä sama myös Vantaalla.”
- Käpylästä pois muuttanut
Osaa keskustelijoista katupartiotoiminta epäilytti tai sitä ei nähty tarpeellisena. Nimimerkki Järjestyksen ylläpito talkoovoimin? rajasi turvallisuudesta huolehtimisen viranomaisille:
”Poliisin tehtäviä ei pidä ottaa talkooväen tehtäväksi!Jos talkooväki alkaisi huolehtia kaupungin järjestyksen ylläpidosta, poliisin määrärahat ja poliisien määrä pienenisi entistestään. Mistä luulette löytävänne talkooväkeä kun kukkahattutätien tossun alla olevat yli-innokkat talkoolaiset kyllästyy aikanaan järjestyksen ylläpitoon.”
Nimimerkki Tapaninvainio vähätteli rikosten määrää Käpylässä:
”Voi Voi!! Auto varastettu ja 2 asuntomurtoa. Armeija paikalle ja HETI.....”
Nimimerkki Tiedoksi vaan vastasi:
”Kuka puhui yhdestä autovarkaudesta ja kahdesta asuntomurrosta?? Todellisuus on täysin toisenlainen!”
Mitä nämä keskustelusta poimitut kommentit kertovat Helsingistä? Useat kommentoijat valittivat poliisin hitaasta toiminnasta. Soiton ja poliisin saapumisen välisenä aikana tilanne on usein jo ohi, eikä tekijää saada kiinni. Onko poliisilla resurssipulaa? Pystyykö se kunnollisesti tehtäväänsä?
Helsingin Sanomien äänestyksessä kysyttiin tarvitaanko kansalaisten katupartioita. Perjantaiaamuna lähes 7000:sta vastaajasta 29% prosenttia vastaa kyllä. Onko hyvinvointiyhteiskunnassa kaikki kunnossa jos muutamankin tuhannen suomalaisen otannasta lähes kolmasosa kannattaa talkoovoimaista turvallisuudenvalvontaa? Kokevatko helsinkiläiset olonsa turvattomaksi?
”Suomi on kyllä menossa tosi huonoon suuntaan jos kansalaiset tälläisiä perustelevat. Miksi yhteiskunta ja poliisi ei hoida tehtäviään?”
- Ikävä on lintukotoa
Performanssi?
Helsingin Sanomien artikkelista puskee ikävästi käsitys että ”performanssi” olisi ollut pitkäveteisenä kesäiltana keksitty vitsi ilman sen kummempaa merkitystä. Toivon helsinkiläisten näkevän metsän puilta. Tärkeämpää on kysyä mitä tutkittiin eikä miten tutkittiin. Reaktioita läpikäydessä oleellisinta ei ole kysymys miten suhtaudutaan vaan miksi suhtaudutaan miten suhtaudutaan.
Egon boostaamiseksi ja oman toiminnan mainostamiseksi olen perustanut blogilleni oman sivun Facebookiin.
Sivulle on tarkoitus päivittää uusia blogikirjoituksia ja kenties kertoa fiiliksiä sun muuta erinäisistä juttukeikoista ja -ideoista. Jos joku tätä blogia ihan oikeasti oikeasti seuraa, voi Facebook-laajennus olla hyödyllinenkin. Tykkäämällä sivusta saa aina ilmoituksen uudesta tekstistä.
Sunnuntaina 15.5.2011 Suomi riemuitsi. Kuudentoista vuoden kamppailun jälkeen jääkiekon maailmanmestaruus kuului jälleen Leijonille. Peliä seurattiin tiiviisti televisiosta ja internetissä. Voitto lähensi suomalaisia. Sekä sunnuntaina että maanantaina Helsingin Kauppatori täyttyi kymmenistä tuhansista ihmisistä. Tämä on katsaus noihin päiviin ja laajemmin suomalaiseen juhlakulttuuriin.
Voitto + 0 h - Internet tulvii
Ylen ottelulähetystä katsoi valtakunnallisesti kaksi ja puoli miljoonaa miljoonaa suomalaista. Netin keskustelupalstoilla ja sosiaalisessa mediassa päiviteltiin reaaliaikaisesti ottelufiiliksiä.
Äänettömät voitonkarjaisut välittyivät nettiin sekuntien sisällä maaleista.
Edellisen voiton fiilistelyä.
Suosituimmilla keskustelupalstoilla viestiryöpyt olivat suuria.
Ruotsin rökäletappion ihmettelyä.
Kontrasti häviäjien ja voittajien tunnelmissa.
Summeri soi ja Leijonat juhlivat.
Karu totuus Ruotsin tappiosta britin suusta.
Voitto + 0,5 h - Autot tööttäilevät
Voitonjuhlat alkoivat jo bussipysäkillä. Ohikaasuttelevat autot tööttäilivät ja suomenlippuja heilutettiin raivokkaasti ikkunoista. Kaikki helsinkiläiset vaikuttivat olevan matkalla keskustaan. Ensimmäinen bussi oli niin täynnä, ettei kyytiin enää mahtunut.
Seuraava bussi oli karnevaali pyörillä. Kuskikin nauroi ja matkustajat kättelivät toisiaan. Uuden seurueen noustessa kyytiin toivotettiin heidät tervetulleeksi raikuvilla suosionosoituksilla. Oli aaltoa, Maamme-laulua, ohiajaviin busseihin vilkuttelua. Tämäkin oli vasta alkua.
Voitonjuhlat alkoivat jo bussissa.
Hyppäsin pois bussista Kaisaniemen kohdalla ja lähdin kävelemään Kauppatorin suuntaan. Voimistuvasta metelistä ja hurmioituneista suomalaisista tiesin kulkevani oikeaan suuntaan.
Voitto + 1 h - Torilla tavataan!
Kauppatorilla juhlat olivatkin jo täydessä vauhdissa.
Ihmiset kulkivat ruuhkaan juuttuneiden autojen välissä.
Likimain kaikki mahdolliset korokkeet vallattiin.
Juhlinnan keskus oli Havis Amandan patsaalla.
Monet juhlijat kastautuivat veteen viileästä yöstä huolimatta.
Nuuskaa huuleen jääkiekkoilijan tapaan.
Myös ravintola Kappelin katto oli täynnä juhlijoita. Katolta sai käsitystä ihmisten määrästä.
Eläimelliset piirteet astuvat esiin.
Erään tutkijamielipiteen mukaan riisuuntumisella korostetaan miehisyyttä.
Veljeyttä.
Naisuimareita usutettiin ottamaan vaatteita pois.
Ihmiset jännittivät putoaako humalainen tolpan päältä alas.
Extreme Duudsonien Jukka sai auton tytöt hysteerisiksi.
Ruotsia nöyryytetään.
Voitto + 3 h - Torireivit
Bileet jatkuvat vielä kello kolmelta aamuyöllä.
Voitto + 18 h - Viralliset kultajuhlat
Viralliset voitonjuhlat olivat maanantaina. Kuudelta alkaneessa ohjelmassa yleisöä huudatuttivat mm. Jare & Villegalle, Petri Nygård, Vesa-Matti Loiri ja tietenkin kahdeksalta itse Leijonat.
Ihmiset odottavat esityksen alkua.
Siniristilippujen määrä oli uskomaton.
Laivamatkustajia odotti varmasti erikoinen näky.
Petri Nygård viihdyttämässä yleisöä.
Useat tallensivat esitystä kameroillaan.
Parempaa näkyvyyttä hakemassa.
Vesa-Matti Loirin aloittaessa tiesin seuraavan esiintyjän olevan MM-joukkue. Lavalle päästäkseen arvelin heidän ajavan Aleksanterinkatua pitkin, joka oli omalta paikaltani vain kivenheiton päässä. Ajattelin nokkelana mennä Aleksanterinkadulle odottamaan joukkuetta ennen kuin kukaan muu ehtisi paikalle. Arvioin kulkunopeuden täysin väärin ja lyhyeenkin matkaan ihmismassassa kului lähemmäs parikymmentä minuuttia. Hetkittäin massa ei liikkunut mihinkään ja jotkut kiekkofanit häätäntyivät silminnähden. Joku kertoi viereiselle kaverilleen alkavansa pian hyperventiloimaan.
Ajan kanssa selviydyin Aleksanterinkadulle joukkueen kulkureitille, mutta auttamattomasti myöhässä.
Ihmisten määrä oli ennennäkemätön. Osa ihmisistä oli hätääntymisen partaalla.
Vilaus joukkueesta.
Lippukauppias tarjosi Suomen lippua kymmenen euron hintaan.
Näkyvyys nolla.
Uskottelin olevani freelance-toimittaja ja pääsin toimittajille varatun nosturiauton päälle.
Myös presidentti Tarja Halonen tervehti joukkuetta.
Voitto + 21 h - Suomi! Suomi! Suomi!
Suomi julistetaan voittajaksi. Kansaa nostatetaan juhlatunnelmiin.
Kouhuviinipullot aukesivat.
Sanoinkuvaamatonta riemua.
Erikoisia pukuvalintoja näkyi siellä täällä.
Järjestyksenvalvojat pyrkivät alkuun estämään bussipysäkeille kiipeämisen. Tehtävä oli kuitenkin juhlijoiden määrästä johtuen mahdoton.
Ensimmäisiä kastautujia.
Miehet haltioissaan uivasta naisesta.
Turistien ilmeet olivat näkemisen arvoisia suomalaismiesten mennessä uimaan alasti kaupungin keskustassa.
Suihkun korvike?
Upeaa Leijonat!
Mies veti altaan reunalla seisoneen naisen yllättäen veteen.
Jotkut juhlivat liian kovaa.
Järjestyksen valvojia, poliiseja ja Punaisen Ristin työntekijöitä oli paikalla runsaasti.
Voitto + 23 h - Juhlaa pikkutunteihin
Esplanadilla ravintolan eteen pysäköity maajoukkueen bussi herätti mielenkiintoa.
Valepokaali hämmensi.
Yleisön harmiksi bussi oli tyhjä. Poliisi raivasi tilaa tielle, jotta kulkuneuvo pääsisi jatkamaan matkaa.
Avointa kaveruutta tuntemattomien välillä.
Tämä auto oli lastattu täyteen.
Ihmiset juoksivat kadun toiselta puolelta kättelemään ja halaamaan autossa olijoita.
Auton kylkeen on spreijattu Granlund
Jotkut juhlijat olivat ottaneet ydinkeskustan terasseilta mukaansa tuoleja.
Omistuneisuutta.
Yhden nujakan näin. Sekin johtui nakkikioskin jonossa ohittelusta.
Punapaitainen oli kuulemani mukaan yrittänyt ohitella.
Selänteen paitaan pukeutunut toinen osapuoli napautti oikean suoran pitkään jatkuneen suunsoiton jälkeen.
Tappelu päättyi yhteen lyöntiin.
Asematunnelissa sattui haaveri.
Juhlintaa ja sotkua rautatieasemalla.
Suomifanit eivät olleet ainoastaan supisuomalaisia.
Juhlintaa rautatieaseman ulkopuolella.
Juhlija esitteli ylpeänä Mikael Granlundilta kopattua hattua. Myös torvi oli jonkun pelaajan heittämä.
Voitosta ikuisuuteen - kisojen kohokohtia
Lukijan toiveesta liitän loppuun vielä mestaruuskisojen kohokohtia. Interaktiivisuutta kunnioittaen, ehdottakaa lisää videoita, kuvia tai mitä vaan kommenttilaatikkoon alla, mikäli mieleen jotakin tulee.
Mikael Granlundin harvinaislaatuinen maali Suomi - Venäjä -ottelussa herätti ihmetystä Suomessa ja muualla maailmassa.
Internetin vääräleuat alkoivat töihin, ja pian Youtubeen ilmestyikin Leijona-valmentaja Pasi Nurmisen kompurointiin liitetty Mertarannan ilmaveiviselostus. Uusimpien tietojen mukaan tasapainon hetkellinen katoaminen johtui repsottavasta kengänpohjasta, eikä suinkaan päihtyneisyydestä.
Ja jotta vitsi ei kävisi vanhaksi, on sama selostus liitetty myös presidentti Urho Kekkosen kaatuiluun.
Kevään SM-Liiga lähetysten virallinen mestaruusbiisi liitettiin myös MM-kultaan.
Loppusanat
Globalisaation lisääntyessä ja kansallisten rajojen hälvetessä syntyy sivutuotteena glokalisaatiota, eli paikallisyhteisöjen kiinteytymistä.
Jääkiekon maailmanmestaruus yhdisti koko Suomea. Ennakkoluuloisuus ja suomalaiselle tyypillinen etäisyys oli voitonpäivinä tiessään. Myös maahanmuuttajat hyväksyttiin mukaan juhlaan. Kaikkia syleiltiin tasapuolisesti ihon väriin katsomatta.
Juhlien ainutlaatuinen yhteisöllisyyden tunne herätti keskustelua: minkä takia pitää voittaa jonkin urheilulajin mestaruus voidakseen kokea ystävyyttä.
